Blogi aikuisbaletin harrastajille

Tämä blogi on perustettu kotiharjoittelun tueksi minulle itselleni ja miksei myös kaikille niille jotka haluavat kertailla balettituntien sarjoja kotona.
Koskaan ei ole liian myöhä aloittaa tanssimista.

Jos aikuisbaletti kiinnostaa sinua hakeudu ihmeessä kurssille!
Tietoa aikuisbalettikursseista alueellasi saat esimerkiksi Työväenopistoilta.
Myös monet tanssikoulut tarjoavat aikuisbaletti-tunteja.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulua joulua

Tulipa taas tauko päivittelyssä... pitää kyllä parantaa tahtia ja olkoon se uudenvuoden lupaukseni.

Joulu on taasen ihan nurkan takana ja tortut sekä piparit on leivottu ja laatikotkin ovat valmiina. Myös baletista on näin jouluna taukoa ja minusta liiankin pitkään, sillä seuraavan kerran pääsee tanssiamaan vasta 10.1.2011 - mutta ei se mitään! käytän loman hyödyksi venyttelemällä ja käymällä läpi hieman sarjoja. :)
Keväällä sitten jatkuu samalla tahdilla: 4 tuntia viikossa + joogaa, pilatesta sekä lihaskuntoharjoittelua

Viime lauantaina oli exaamit ja jännitin sitä ihan kauheasti, sillä viimeisestä tanssiesiintymisestä on noin 10 vuotta aikaa. =D Hyvin se kuitenkin meni, ainakin omasta mielestä, vaikka en mikään kaikkein sulokkain ja notkein tanssija olekkaan. Mutta oli kivaa päästä pitkästä aikaa harjoittelemaan selkeän päämäärän kanssa - kyllä sitä esiintymistä kaipaa, vaikka olikin pelkkä eksaami tunti eivätkä sarjat olleet kovinkaan ihmeellisiä. :)

Nyt kuitenkin lämmintä glögiä ja piparkakkuja.
Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!

Ballet inspiration

torstai 28. lokakuuta 2010

Taukoilua ilmassa~

Huh, onpas tullut taukoiltua nyt tanssimisesta... Viime viiko oli syyslomaviikko joten kaikki tunnit jäivät väliin! Ja lisäksi kuluvan viikon maanantain tunnit jäivät myös välistä sairastelun takia. Tuntuu että on tässä tauon takia kangistunutkin ihan hirveästi, kun on tullut lintsattua venyttelystäkin. Pitääkin alkaa taas tsemppaamaan että pääsee takaisin tanssirytmiin kiinni.

Tarkoitus olisi myös jatkaa pilateksella, joogalla ja lihaskuntoharjoituksilla, joita otin mukaan parantamaan lihaskuntoa, notkeutta ja kehonhallintaa. :)
Näitä ehtii kivasti tehdä päivisin ennen kouluun lähtöä.

Koulusta puheen ollen, sielläkin toki riittää tekemistä ja meneillään on harvinaisen kirjoitustäyteinen jakso, sillä pitää kirjoittaa tutkielma Japanilaisesta Geisha-kulttuurista sekä tutkielma symboliikasta George Orwellin teoksessa Eläintenvallankumous (mikä on kyllä ihan mielenkiintoinen tehtävä, sillä teoksesta paistaa niin selkeästi Neuvostoliiton hahmot ja eri ihmislokerot).

Näillä jatketaan!


Ballet inspiration


tiistai 21. syyskuuta 2010

Tankosarja - tendu 2

Tankosarja, tendu 2.
Valmistelu: 1. tai 5. asento
Muista! Tukijalka suorana, vartalon kannatus, pidä jalka suorana ojennuksessa etenkin polvi ja ojenna jalka loppuun asti. Muista aukikierto.

Sarja:
- tendu eteen, varpaiden flex (ei nilkka!), tendu kiinni 1. tai 5. asentoon.
- tendu eteen, painon siirto varpaille ja plié, suoristus, tendu kiinni.
- tendu eteen, tendu kiinni.
- sama sivulle, vuorotellen sulkien taakse ja eteen, kolmannen tendun jälkeen sulkee taakse.
- sama taakse.
- sama sivulle vielä kerran, vuorotellen sulkien eteen ja taakse, kolmannen tendun jälkeen sulkee eteen.

Toisto toisella jalalla.

Hankintoja ja "vammoja"

En pehmustanut perjantaina jalkoja kunnolla kärkitossuja varten ja sain ensimmäisen kunnon rakkulani! Sattuu vieläkin ihan pirusti ja haittaa hieman harjoitteluakin, saa nähdä pystyykö tulevana perjantaina menemään kärjille mokoman takia. Bepanthenia vaan!
Lisäksi vasemman puoleinen lonkka on vihoitellut ja maanantain treeneissä piti sitten ottaa hieman rauhallisemmin vasemman puolen kanssa. Kotona venyttelyä ja varovaisia aukikiertoharjoituksia.

Niksipirkka 1.

Puhtaista tiskiliinoista saa oikein mainioita (ja imukykyisiä) pehmusteita kärkitossuihin, esim. yksittäisten varpaiden sitomiseen!

Niksipirkka 2.
Haluatko lämpimät lämmittelyshortsit? Leikkaa paksuista talvisukkahousuista haluamasi pituiset lämmittelyshortsit! Ylijäämistä lahkeista voit tehdä vaikka säärystimet, leikkaa vain kantapää ja varvasosa auki niin että päkiä jää näkyviin. :)


Hankintoja:
Tuli hieman netistä tilattua uusia baletti kamppeita, uusi puku sekä lämppäreitä kylmeneviin talvitreeneihin. Lisäksi saksin omista mustista talvisukkahousuista (jotka olivat lyhyeksi jääneet) lämmittelyshortsit.




- Blochin baletti puku, värinä tosin burgundy (ei tämä siniharmaa).
- Papillonin vaaleanpunaiset säärystimet (kantapää auki).
- Intermezzon musta (ei siis kuvan valkoinen) lämmittelyhaalari. <3

tiistai 14. syyskuuta 2010

Videoita aukikierrosta

Nyt tuleekin videoiden täyteinen postaus ja videot liittyvät kaikki turnoutin, eli aukikierron parantamiseen!

Tiedän ja tunnen oman aukikiertoni erittäin surkeaksi, joten nämä harjoitukset tulevat tarpeeseen, sillä haluan parantaa omaani jotta mm. pliét olisivat kauniimpia ja kärkitossuilla oli olisi kevyempää.

Ja sitten videoihin:





HUOM! Jos alla oleva video ei lähde pyörimään (vaan sanoo että "upottaminen poistettu käytöstä") klikkaa tästä suoraan videon linkkiin: http://www.youtube.com/watch?v=GoAjmFfCP4k

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kaksoistunti

Kylläpä nyt päivittelen! =D

Ensimmäinen lauantainen kaksoistunti (2x75min) ohitse ja tuntui hyvältä, mutta ensiviikolla voikin olla toinen ääni kellossa, koska perjantainen ilta tunti ei ollut niin rankka kuin olisi voinut olla...

Ensimmäinen tunti (alkeet) olin ottanut mukaan lihaskunto ja "lämmittely" tunniksi ja aika tuttua juttua sarjat siellä olivatkin, mutta siitä syystä pystyykin paremmin keskittymään fyysiseen puoleen kun ei tarvitsemiettiä koko ajan sitä miten sarjat taas menivätkään.
Heti perään sitten toinen 75min tunti, jossa myös paljon tuttua sarjaa, mutta hieman enemmän tekemistä kuin alkeissa.
Mutta tottakai molemmissa alussa pitää aloittaa ja pikkuhiljaa lisätä tempoa ja sarjojen vaikeutta ja hyvä niin! =D

Monia tuttuja kasvoja näkyi ja paljon uusiakin. Toivottavasti ryhmät kasvavat loppua kohden läheisemmiksi kuten aikaisemmillakin kerroilla!

Iloa ja tsemppaamista kaikille kurssilaisille!


Ballet inspiration:

perjantai 10. syyskuuta 2010

Yksityistunti

Tai ei varsinainen yksityistunti, mutta kahdestaan saimme olla erään toisen edistyneessä olevan tytön kanssa, kun opettajan oli henkilökohtaisista syistä lähdettävä. Käytettiin tunti kuitenkin hyödyksi kun oli varattuna muutenkin sali ja improvisoitiin vähän sarjoja. =D

Tuli tehtyä puoli tuntia tangolla sekalaisia sarjoja mm. lämppäri-, plié-, tendu-, jeté-, grand battement-, rond de (á terre ja en l'air)-, frappé- ja taivutus-sarjoja. Ahkerasti tehtiin myös kärkkäri harjoituksia ja kokeiltiin keskilattiallakin vähän tasapainoa.

Oli mukava tunti vaikka ei opettajaa ja muita ollutkaan.


Ballet inspiration:

tiistai 31. elokuuta 2010

Kesän jälkeen....

Tulipa pidettyä hieman pidempi, oikein kesän mittainen tauko bloggaamisesta.
Noh tuleva syksy tuokin tullessaan oikein aimoannoksen balettia, sillä olen käymässä neljällä eri tunnilla!

Ma Aikuisbaletti I (60 min)
Pe Aikuisbaletti edistyneet (kärkitossu tunti) (60 min)
La Aikuisbaletti alkeet (lähinnä lihaskunto treeniä) (75 min) ja perään Aikuisbaletti I (75 min)

Katsotaan miten ämmän käy. :)

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

En pointé

Hieman taukoa tullut tämän blogin päivittämisessä.

Harrastusta on jatkettu ja kärkitossut tulivat kuvaan noin kuukausi sitten. :)
Tässäpä pieni video kotiharjoittelusta:



Kärkitossut ovat merkkiä Grishko Fouetté, medium pohjalla.
Alla olevasta kuvasta näkyy hieman pehmikkeitä joita tällähetkellä tossuissa käytän:
- vaahtomuovinen tossusuoja varpaille
- yksittäisten varpaiden sitomiseen käyttämäni pehmusteita



torstai 4. maaliskuuta 2010

Musiikkia harjoituksiin

Musiikki auttaa harjoitusten tekemiseen.
Siksi onkin tärkeää osata ja opetella laskemaan tahtia eri sarjoille. Jos luontaista rytmitajua ei tahdo löytyä, parhaiten laskemaan oppii tunnilla kuuntelemalla opettajaa ja laskemalla tämän ohjeiden mukaisesti. :)

Periaatteessa baletin sarjoja voi harjoitella ihan millaiseen musiikkiin tahansa, jos vain löytää oikean rytmin. Sarjaa voi halutessaan nopeuttaa tai hidastaa - yleensä hidastettuna tehtäessä lihakset tekevät kovempaa työtä kun tekemiseen pystyy keskittymään tarkasti.

Tällä kertaa sattumanvarainen nettisurffailu johdatti sivustolle, josta voi ladata ilmaiseksi baletin tuntimusiikkeja rekisteröitymällä sivustolle.

Dancemelody.com

Rekisteröityminen on helppoa:
- klikkaa linkkiä "Register" ja täytä lomake. Anna toimiva sähköpostiosoite, älä kuitenkaan käytä sähköposti osoitteena hotmail tai yahoo sähköpostiosoitetta, sillä aktivointi posti ei välttämättä tule perille!
- kun olet lähettänyt rekisteröitymisesi, antamaasi sähköpostiosoitteeseen lähetetään parin minuutin sisään aktivointi posti.
- klikkaa aktivointi postissa olevaa pidempää linkkiä (ei ensimmäistä siis), joka ohjaa sinut takaisin Dancemelodyn sivuille.

Olet nyt valmis rekisteröitymään ja lataamaan harjoitusmusiikkia itsellesi. :)

Lataaminen on yhtä helppoa:
- valitse haluamasi julkaisu josta haluat ladata musiikkia, esimerkiksi klikkaamalla: "Boris Yakshov, Piano Music for Ballet Classes"
- tämän jälkeen klikkaat haluamasi harjoitussarjan musiikkia, esimerkiksi: "Plié"
- löydät lataus linkin - "Download" - riviltä jossa lukee "Add Comment"
- klikattuasi latauslinkkiä pitäisi automaattisesti avautua pieni ikkuna jossa kysytään "Open with" vai "Save file", jos haluat vain kuunnella kappaleen valitse "Open with" ja haluttu ohjelma jossa voi musiikkia kuunnella, jos haluat tallentaa tiedoston koneellesi paina "Save file". Tiedosto tallentuu kansioon johon tietokoneesi tallennukset on määritelty.

Tallennuskansion löydät esimerkiksi Firefox selainta käytettäessä "Tools">"Options">"Main">"Downloads", kohta "Save files to".

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Tankosarja - en cloche

Tankosarja, en cloche.
Valmistelu: 1. asento.
Muista! Pidä tukijalka suorana. Vartalon kannatus. Ojenna nilkka loppuun asti, kuljeta jalka 1. asennon kautta.

Sarja:
- Tendu eteen ja 8 x en cloche - piquée (näpäytys) ja uudestaan 8 x en cloche - piquée - sulje 1. asentoon.

Toisto toisella jalalla.

Tankosarja - jete

Tankosarja, jete.
Valmistelu: 5. asento
Muista! Tukijalka suorana, vartalon kannatus, älä nosta jalkaa kovinkaan korkealle (sen verran että se heilahtaa ylös maasta).

Sarja:
- 2 x jete eteenpäin, jete sivulle, sulje taakse
- painonsiirto työjalalle ja tangon puoleinen jalka: jete eteen ja painonsiirto takaisin tukijalalle
- 2 x jete taakse
- 4 x jete sivulle
- 8 x nopea tendu ja sulje 5. asentoon.

Toisto toisella jalalla.

Tankosarja - tendu

Tankosarja, tendu.
Valmistelu: 5. asento
Muista! Ojenna jalka loppuun asti. Muista tukijalan kannatus.
Cou-de-piessä edessä kierretty nilkka, älä nosta korkealle, kehräsluun korkeus riittää hyvin.

Sarja:
-3 x tendu eteen - cou-de-pied eteen ja ojennus ja kiinni.
- 3 x tendu sivulle - cou-de-pied taakse ja ojennus ja kiinni taakse.
- 3 x tendu taakse - cou-de-pied taakse ja ojennus ja kiinni taakse.
- 4 x tendu sivulle, sulje vuoroin eteen ja taakse (viimeinen sulkeutuu taakse).
- 3 x tendu taakse - cou-de-pied taakse ja ojennus ja kiinni taakse.
- 3 x tendu sivulle - cou-de-pied taakse ja ojennus ja kiinni eteen.
- 3 x tendu eteen - cou-de-pied eteen ja ojennus ja kiinni.
- 4 x tendu sivulle, sulje vuoroin eteen ja taakse (viimeinen sulkeutuu 1. asentoon).

Toisto toisella jalalla.

Tankosarja - plié

Tankosarja, plié.
Valmistelu: 1. asento.
Muista! Kannatus vartalossa, "peppu rusetille".
Port de brassa muista pitää selkä suoristettuna ja pitkänä alas mentäessä ja ylös tultaessa, älä työnnä peppua taakse!
2. asennon grand pliéssä älä nosta kantoja maasta!

Sarja:
- 2 x demi plié, grand plié, port de bras alas ja nousee takaisin ylös (kannatus), taivutus taakse, tendun kautta 2. asentoon.
- 2 x demi plié, grand plié (muista kannat maassa!), taivutus sivulle kohti tankoa ja ulospäin, ronden kautta 4. asentoon.
- 2 x demi plié, grand plié, etummainen jalka ojentuu ja tukijalka plié (yhden jalan plié=fondy) ja port de bras eteen ("prinsessa taivutus") ja nousee takaisin ylös (kannatus), taivutus taakse, ronde sivulle ja jalka kiinni 5. asentoon.
- 2 x demi plié, grand plié, port de bras alas ja nousee takaisin ylös (kannatus), taivutus taakse, tendun kautta 1. asentoon.

Toisto toisella jalalla.

Lämmittelysarja - nilkat, istuen.

Lämmittelysarja nilkoille, istuen.
Valmistelu: Istu lattialle jalat vierekkäin, pidä selkä suorana ja yläkroppa kannatettuna. Voit ottaa käsillä tukea maasta.
Muista! Selkä suorana, kannatus. Voit tehdä molemmilla jaloilla samaan aikaan, yhtä aikaa eri suuntiin ja haluamallasi nopeudella niin monta kertaa kuin haluat.

Sarja:
- nilkkojen ojennus - varpaat flex - nilkat flex - nilkat ojennus, varpaat pysyy flex - varpaat ojennus - varpaat flex - nilkat flex... (jatkuu niin kauan kuin haluat).

- kierrä jalat auki lonkista - nilkkojen ojennus - varpaat flex - nilkat flex - nilkat ojennus, varpaat pysyy flex - varpaat ojennus - varpaat flex - nilkat flex... (jatkuu niin kauan kuin haluat).

- pyörittele nilkkoja myötä- ja vastapäivään.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Lämmittelysarja - nilkat, seisten

Lämmittelysarja nilkoille, tankoa kohden.
Valmistelu: Jalat parallèle asennossa, aloita oikealla jalalla.
Muista! Tendussa jalan aukikierto! Eteen tehtäessä pyri työntämään kantapäätä eteenpäin, sivulla nimettömän varpaan tulisi koskea maahan, takana vain isovarvas koskettaa maata.

Sarja:
- tendu eteen - flex - kierrä jalka flexissä parallèle ja takaisin aukikiertoon - ojennus - tendu kiinni - plién kautta aukaise jalat ensimmäiseen asentoon.

- tendu sivulle - flex - kierrä jalka flexissä parallèle ja takaisin aukikiertoon - ojennus - tendu kiinni - plién kautta sulje jalat parallèle asentoon.

- tendu taakse - flex - kierrä jalka flexissä parallèle ja takaisin aukikiertoon - ojennus - tendu kiinni -plién kautta sulje jalat ensimmäiseen asentoon.

- tendu sivulle - flex - kierrä jalka flexissä parallèle ja takaisin aukikiertoon - ojennus - tendu kiinni - plién kautta sulje jalat parallèle asentoon.

- - jalan vaihto ja sama sarja vasemmalla jalalla.

Alkusanoiksi

Hei!

Olet saapunut Aikuisbalettia-blogiini, joka on tarkoitettu lähinnä kotiharjoittelun tueksi aikuisbaletin harrastajille.

Blogiin olisi tarkoitus kerätä erilaisia harjoitussarjoja niin tangolla kuin keskilattiallakin.
Sarjojen takia blogi sisältää myös paljon baletin termistöä ranskaksi, yritän kuitenkin parhaani mukaan tarkentaa joitain sanoja.
Pyrin myös kirjoittamaan omia artikkeleita ja tarkennuksia erilaisista balettiliikkeistä kuten pliéstä.

Blogia EI ole tarkoitettu baletin itseopiskeluun! Venyttelyjen tekeminen on eri asia, niitä voi tehdä jokainen joka haluaa, mutta baletin harjoitussarjojen harjoitteluun on aina parempi olla opettajan antamat neuvot. Opettaja neuvoo miten liikkeet suoritetaan oikein, eikä tämä blogi pysty mitenkään vastaamaan henkilökohtaista opetusta. Väärin tehtynä baletti liikkeet - vaikka ne vaikuttavat helpoilta - voivat aiheuttaa pahoja vammoja, esimerkiksi polviin ja nilkkoihin.

Jos olet kiinnostunut aloittamaan aikuisbaletin harrastamisen, voit esimeriksi tarkastaa alueesi Työväenopiston tarjonnan. Myös useat baletti koulut ympäri maata tarjoavat aikuisbaletin alkeistunteja.